Ompelukaavat
Hyvän malliset Kaavastudio Ainoan ja Onnistuvan ompelukaavat löytyy Ihkalta. Kaavat on tosi tykättyjä ja niistä löytyy niin perusvaatetta kuin vähän erikoisempaakin jujua sisältäviä ihanuuksia. Molempien valmistajien kaavoissa on selkeät kuvalliset ohjeet. Näillä pärjää varmasti hankalammassakin paikassa.
-
Kaavastudio Ainoan Maininki housujen paperikaava. Kaavapaketissa mukana kaava-arkki ja suomenkieliset ohjeet Maininki housujen ompeluun. Kaavasta löytyy koot 104-140cm. Kaava on hoikkaa B-mitoitusta. Housujen valmistamiseen tarvitset 75-100 cm joustamatonta/kudottua esimerkiksi hyvin laskeutuvaa viskoosia tai tenceliä sekä 21 – 27 cm 2,5cm leveää vyötärökuminauhaa. -
Kaavastudio Ainoan Lysti haalarin, romperin ja bodyn paperikaavat. Kaavapaketissa mukana kaksi kaava-arkkia ja suomenkieliset ohjeet ompeluun. Kaavasta löytyy koot 62-110cm. Kaava on tarkoitettu joustavalle puuvilla-elastaani trikoolle. Kaavassa sekä ohjeessa on kaksi eri variaatiota yläosalle ja neljä eri variaatiota alaosalle. -
Kaavastudio Ainoan Laila haalarin paperikaava. Kaavapaketissa mukana kaksi kaava-arkkia ja suomenkieliset ohjeet ompeluun. Haalari on malliltaan hyvin istuva. Kaavasta löytyy koot 92-164cm, hoikka B-mitoitus. Kaava on tarkoitettu joustavalle puuvilla-elastaani trikoolle. Kaavassa sekä ohjeessa on kolme eri variaatiota haalarin yläosalle ja kaksi eri variaatiota lahkeensuulle. Kaavalla voit valmistaa myös erikseen topin ja housut. -
Kaavastdio Ainoan naisten Liike collegehuppari. Liike hupparissa on raglanhihat ja malliltaan se on mukvan väljä liikkumiseen. Huppari on edestä lyhyempi, sivuilla taskut ja yksityiskohtana pienet halkiot sivuilla. Kaava sisältää kaava-arkin ja suomenkieliset kuvalliset ohjeet Liike hupparin ompeluun. -
Kaavastdio Ainoan Taini naisten trikoomekon kaava. Taini-ompelukaava on tarkoitettu joustavalle puuvilla-elastaani trikoolle. Mekko on malliltaan mukavan väljä mutta mekossa on silti muotoa antavat saumat. Mekon olan sauma on laskettu. Voit ommella mekon suoralla tai poimutetulla hihalla. Irrallisen vyön avulla voit säätää mekon vyötäröä itsellesi mieluisaksi. Mekon helma on noin polvimittainen. Helman sivusaumoissa on kätevän taskut. -
Kaavastdio Ainoan kaava naisten Frida mekon ompeluun. Frida-ompelukaava on tarkoitettu joustamattomalle kankaalle, esimerkiksi viskoosille, puuvillalle tai pellava-viskoosille. Mekko on malliltaan mukavan väljä. Kiristysnyöri antaa mahdollisuuden muotoilla mekon vyötärön juuri sinulle sopivaksi. Mekon helma on noin polvimittainen. Helman sivusaumoissa on kätevän taskut. -
Onnistuvan Pilke mekkokaavan lisäosa, Perhoshiha. Perhoshiha on Pilke-mekon lisäosa, joten tarvitset mekon kaavan erikseen. Tämä kaava sisältää vain perhoshihan kaavan. Pilke-mekosta löydät ylöosan ja helman, johon tämä hihavaihtoehto yhdistetään. Koko valitaan Pilke-mekon mukaan. -
Onnistuvan Pilvi kaava, jolla saat ommeltua niin puseron kuin tunikankin. Kyynärpituinen puhvihiha peittää kauniisti käsivarret ja näyttää silti kevyeltä ja huolitellulta. Hihan pyöreä muoto tuo pehmeyttä ja kauniita linjoja yläosaan. Kaava sopii yhtä hyvin rentoon tunikaan kuin juhlavampaan mekkoon. Pilvi on paras paitakaava, kun kaipaat vaatteeseen pientä tvistiä ilman liikaa huomiota. Erilainen helma ja pituus luo erilaisen tunnelman. -
Kaavastudio Ainoan Blokki puseron paperikaava. Kaavapaketissa mukana kaava-arkit ja suomenkieliset ohjeet puseron ompeluun. Kaavasta löytyy koot 92-158cm. Kaavassa sekä ohjeissa on kolme eri variaatiota puseron pääntielle; korkealla kauluksella, pääntien resorilla tai hupulla. Puseron ompeluun tarvitset joustocollegea ja resoria. -
Kaavastudio Ainoan Pompom lasten bloomersien paperikaava. Kaava sisältää paperikaavat ja suomenkieliset kuvalliset ohjeet. Kaava on tarkoitettu pääasiassa joustavalle puuvilla-elastaani trikoolle, mutta kaava soveltuu myös joustamattomalle kudotulle kankaalle, esimerkiksi double gauze harsokankaalle. Kaavasta löytyy koot 56-110 cm. Kaavassa sekä ohjeessa on kaksi eri variaatiota vyötärön ja lahkeensuiden ompeluun. -
Kaavastudio Ainoan Taika lasten mekon paperikaava. Tämä kaava sisältää kaava-arkin ja suomenkieliset kuvalliset ohjeet ihanan lasten Taika mekon valmistamiseen. Mekko on normaalia mitoitusta, malliltaan väljä. Kaava on tarkoitettu joustamattomalle nätisti laskeutuvalle kankaalle esim. viskoosille, ohuelle pellavalle, tencelille. -
Kaavastudio Ainoan lasten Hilla lierihattu paperikaava. Tämä kaava sisältää kaava-arkin ja suomenkieliset kuvalliset ohjeet lasten Hilla lierihatun valmistamiseen. Hilla-lierihattu on kaavoitettu erityisesti perheen pienimpiä ajatellen. Hatun lieri on maltillisen levyinen, mutta suojaa silti hyvin auringolta. Lierihatun voi ommella solmimisnauhoilla tai ilman. -
Kaavastudio Ainoan naisten Hertta mekon ja puseron ompelukaava. Tämä ompelukaava sisältää kaava-arkit ja suomenkieliset kuvalliset ohjeet Hertta mekon ja puseron ompeluun. Kaavassa on kaksi erilaista hihaa; herttainen lyhyt rusettihiha ja pitkä rannekkeellinen hiha. Kaavalla voit valmistaa mekon tai puseron. Mekon helman voi valmistaa taskullisena tai ilman taskuja. Kaava on todella monipuolinen eri variaatioineen. -
Onnistuvan Aina, taskullinen yläosa, monipuolinen ja istuva perusyläosa kaava naisille. Aina-kaava on suunniteltu mukavaksi ja monikäyttöiseksi vaatteeksi, jonka avulla ompelet itsellesi istuvia ja kauniita yläosia. Tämä kaava tarjoaa useita vaihtoehtoja, jotta saat juuri sinulle sopivan vaatteen. Aina kaava käy aina mihin vain tilaisuuteen versiota ja kangasta vaihtamalla. -
Kaavastudio Ainoan Hertta mekon paperikaava. Kaavapaketissa mukana kaksi kaava-arkkia ja suomenkieliset ohjeet mekon ompeluun. Kaavasta löytyy koot 92-140cm. Kaavassa on kaksi erilaista hihaa; suloinen lyhyt rusettihiha ja pitkä rannekkeellinen hiha. Kaavalla voit valmistaa mekon tai puseron. Mekon helman voi valmistaa taskullisena tai ilman taskuja. -
Kaavastudio Ainoan naisten Iisi collegepuseron kaava. Sisältää kaava-arkit ja suomenkieliset kuvalliset ohjeet mukavan ja rennon naisten Iisi-collegepuseron ompeluun. Pusero on malliltaan sopivan väljä, rinnanympäryksessä on noin 10 cm väljyyttä. Puseron voit ommella myös kauluksella tai hupulla. Iisin pituuteen on myös kaksi vaihtoehtoa, normaali puseropituus sekä pidempi, polven yläpuolelle ulottuva. -
Kaavastudio Ainoan naisten Ebba housujen kaava. Tämä kaava sisältää kaava-arkin ja suomenkieliset kuvalliset ohjeet mukavan rentojen aikuisten Ebba-housujen ompeluun. Housut ovat malliltaan leveälahkeiset ja väljät. Housuissa on edessä taskut ja halutessasi voit ommella myös tyylikkäät takataskut. Kaavasta löytyy koot 32-54. Ebba-collegehousut ompelet esimerkiksi napakasta punto-neuloksesta tai joustocollegesta. -
Onnistuvan Pilke mekkokaavan lisäosa, Kietaisu Pilke. Kaunis kietaisumalli tuo monipuolisuutta Pilke-mekkoon. Tämä kaava sisältää vain kietaisuosan kaavan. Pilke-mekosta löydät hihan sekä helman, johon tämä yläosa yhdistetään. Kaava on mitoitettu puuvilla-elastaanitrikoolle, mutta se sopii lähes mille vain joustavalle materiaalille. -
Kaavastudio Ainoan villakankaisen Nuppu lippalakin paperikaava. Kaavapaketissa mukana yksi kaava-arkki ja suomenkieliset ohjeet mekon ompeluun. Kaavasta löytyy koot 50-62cm. Lakin ompeluun tarvitset n. 30 cm vahvaa villakangasta tai puuvillasamettia, n. 25 cm ohutta tikkivanua (50g) ja n. 10 cm tukihuopaa tai vahvaa tukikangasta. -
Kaavastudio Ainoan Pinja lasten collegetunikan paperikaava. Tämä kaava sisältää kaava-arkin ja suomenkieliset kuvalliset ohjeet lasten Pinja collegetunikan valmistamiseen. Hoikkaa mitoitusta. Tunika on pituudeltaan noin puoliväliin reittä. Tunikan takana on keskitakasauma. Etukappaleella leikkaussaumoissa on käytännölliset taskut. Tunikan pääntien voi ommella tavallisena pääntienä, kauluksella tai hupulla. -
Kaavastudio Ainoan Touko haalarin ja romperin paperikaavat. Kaavapaketissa mukana kaksi kaava-arkkia ja suomenkieliset ohjeet ompeluun. Kaavasta löytyy koot 56-110cm. Kaava on tarkoitettu joustavalle puuvilla-elastaani trikoolle. Kaavassa sekä ohjeessa on useita eri variaatioita sekä haalariin että romperiin. -
Kaavastudio Ainoan Tuikku ribbipipon paperikaava. Tämä kaava sisältää kaava-arkin ja suomenkieliset kuvalliset ohjeet Tuikku kypärälakin ompeluun. Kaavasta löytyy koot vastasyntyneestä aina kokoon 59 cm saakka. Tällä kaavalla ompelet pipot koko perheelle. Kaava soveltuu ribbitrikoolle ja merinovillalle. Voit ommella pipon myös suloisilla korvilla ja solmimisnauhoilla. -
Onnistuvan Pilke naisten mekkokaava. Pilke-kaavapaketilla ompelet helposti kauniita mekkoja eri vuodenaikoihin ja tilaisuuksiin. Valitse holkkihiha tai pitkähihainen versio ja ompele hihat haluamaasi helman pituuteen ja tyyliin. Kaavan mitoitus sopii monille vartalotyypeille ja on mukava päällä. Mekko-kaavassa on kolme erilaista helmaa ja pääntietä. -
Kaavastudio Ainoan Minttu&Maaria topin ja shortsien paperikaava. Kaavapaketissa mukana kaava-arkki ja suomenkieliset ohjeet Minttu-topin ja Maaria shortsien ompeluun. Kaavasta löytyy koot 98-140cm. Kaava on hoikkaa B-mitoitusta. Paketissa on ohjeet ja kaksi eri variaatiota Minttu-topille ja kolme eri variaatiota Maaria-shortseille.

